Jäsenyyssivustot ovat pitkän aikavälin liiketoimintamalli, jonka suurimmat hyödyt kouluttajille ja valmentajille ovat tasainen ja ennustettava tulovirta.
Asiakkaat sitoutuvat pidemmäksi ajaksi, minkä ansiosta on mahdollista rakentaa esimerkiksi yhteisöjä ja edistää keskinäistä oppimista.
Asiakkaille jäsenyysohjelmat ovat hyvä keino ylläpitää omaa osaamista ja pysyä ajan tasalla uudistuksista ja muutoksista.
Miksi nyt on hyvä hetki tuoda jäsenyyssivustot Suomeen?
Monet asiat tulevat Suomeen viiveellä, eivätkä jäsenyyssivustot ole poikkeus. Yhdysvalloissa jäsenyysohjelmat ovat olleet osa valmentajien ja kouluttajien tarjontaa jo pidempään.
Nyt ajoitus on hyvä, koska suomalaiset ovat tottuneet ostamaan erilaisia palveluita jatkuvalla laskutuksella. Viime vuosina tilausmallit ovat yleistyneet monissa palveluissa.
Kaikille tuttuja digipalveluja ovat esimerkiksi Netflix (videostriimaus), Spotify (musiikki) ja Storytell (äänikirjat), mutta myös fyysisiä tuotteita, kuten ruokaa ja reseptejä myydään kuukausitilauksella.
Asiakkaiden lisäksi verkkokoulutusyritykset ovat valmiit siirtymään tilausmalliin, koska se tuo jatkuvaa ja ennustettavaa tulovirtaa. Mutta tähän mennessä ei ole ollut saatavilla helppoa teknistä ratkaisua, joka mahdollistaisi jäsenyysalueet.
Campwiren ansiosta tämä este on nyt raivattu pois tieltä.
Suomessa kehitystä on jarruttanut se, että jäsenyyssivuston tekeminen on vaatinut paljon teknistä osaamista. Jäsenohjelma on pitänyt virittää Wordpressin päälle. Jotta kokonaisuuden on saanut toimimaan, se on edellyttänyt niin paljon integrointeja, että sitä ei ole pystynyt tekemään järkevällä vaivalla.
Miksi kannattaa rakentaa jäsenyyssivusto?
Jäsenyyssivusto tarjoaa monia hyötyjä:
- Saat ennustettavaa ja tasaista tulovirtaa.
- Voit erottua kasvavalla markkinalla uuden liiketoimintamallin ansiosta.
- Voit tehdä lisä- tai jatkomyyntiä, jos olet tehnyt verkkokursseja aikaisemmin ja sinulla on asiakasmassaa.
- Markkina on valmis: sinun ei tarvitse selittää tai avata tilausmallia asiakkaille, koska se on jo tuttu.
- Jäsenyyssivuston tekeminen on helppoa Campwiren avulla.
Mitä jäsenyyssivuston tekeminen edellyttää?
Jäsenyyssivuston tekeminen ja pyörittäminen edellyttää sisällöntuotantokykyä tai mahdollisuutta hankkia sisältöä kumppaneiden kautta. Sisällön pitää olla alusta lähtien hyvää, mutta kaiken ei tarvitse mennä kerralla kohdalleen. Sisältöä voi kehittää paremmaksi ajan myötä.
Sisällöllä on tärkeä rooli, mutta asiakkaiden näkökulmasta yhteisöllisyys saattaa olla jopa sitä tärkeämpi seikka. Muista, että yhteisöt eivät synny itsekseen. Yhteisön rakentaminen edellyttää aikaa ja ymmärrystä siitä, miten yhteisöt muodostuvat ja toimivat.
Jäsenyysalueet ovat pitkän aikavälin liiketoimintamalli. Niin sisällöntuotanto kuin yhteisön rakentaminen edellyttää pitkäjänteistä sitoutumista. Alku on kevyempi kuin verkkokurssissa, koska sisällöntuotanto jakaantuu pidemmälle aikavälille.
Millaisen siivun jäsenyyssivustot voivat ottaa Suomen verkkokoulutusmarkkinasta?
Jäsenyyssivustot ovat selkeästi nouseva trendi tällä hetkellä, ja niiden osuus Suomen verkkokoulutusmarkkinasta nousee tulevina vuosina. Kuinka merkittäväksi osuus kasvaa, sen aika näyttää, mutta suunta on ylöspäin.
Sitoutuminen kannattaa – rakenna jäsenyyssivusto
Jäsenyyssivusto on pitkän aikavälin liiketoimintamalli. Jatkuva laskutus kerryttää liikevaihtoa vakaasti ja ennustettavasti. Jos teet asioita oikein ja saat asiakkaat sitoutumaan, voit tienata yhtä paljon tai jopa enemmän kuin pelkkiä verkkokursseja tekemällä.
Varmista jatkuva tulovirta ja rakenna oma jäsenyysohjelma.
👇 Tee nyt alla oleva testi ja selvitä kannattaisiko sinun tehdä seuraavaksi verkkokurssi vai jäsenyyssivusto